Pieni rosvopaisti

Meillä ei kesämökillä Pohjois-Savossa ole mukavuuksia, ellei niitä itse järjestä. Yksi parhaista mukavuuksista on ulkona kokkaaminen. Mökillä on mukava tehdä sellaista, mitä ei kaupungissa pysty eli tällä kertaa rosvopaistia. Aikataulutimme rosvopaistin teon risusavottaa seuraavaksi päiväksi, jolloin saisimme samalla pihaa siistittyä. Ennen risujen kasaamista keoksi valmistelimme nuotion pohjan: kaivoimme savi-hiekkamaahan muutaman lapionpiston verran kuoppaa, jonka reunustimme amerikkalaisen jalkapallon kokoisilla kivenmurikoilla. Jos lihaa olisi ollut enemmän, olisi kuopan ja nuotion pitänyt olla suurempi. Nuotiota poltettiin pari-kolme tuntia ja risujen lisäksi poltimme muutaman kunnon halon.

Olisin halunnut tehdä rosvopaistin pienestä lampaan paistista. Sellaista ei löytynyt ja ostin noin kilon verran pakastettua karitsan paahtopaistia. Kun liha on hyvää, se ei kaipaa minusta paljoa mausteita, eikä meillä mökin maustehyllystä löytynytkään paljoa suolaa ja pippuria kummempaa. Perinteisiä grillausmausteita en halunnut tähän laittaa. Käärin pikkupaistit samaan pakettiin mausteiden kanssa ja lisäsin vielä erilleen lihasta voipaperin väliin muutaman ylimääräisen valkosipulin kuorineen muhimaan.

Tarpeet:

1 kg karitsan paahtopaistia eli neljä pientä paistia
3 yksikyntistä valkosipulia
öljyä
suolaa ja pippuria
yrttimaustetta tai tuoreita yrttejä
kaksi arkkia voipaperia
reilusti alumiinifoliota (paksumpaa laatua)
muutaman aukeaman verran sanomalehteä
vettä
rautalapio
rautaharava tai joku muu kohennuskeppi hiilien siirtelyyn
hiekkaa
(kanaverkkoa)

Teko-ohje:

Valmistele rosvopaistikuoppa: Kaiva reilusti paistin kokoinen kuoppa ja vuoraa se kivillä tai tulitiilillä. Polta kunnon nuotiota kuopan päällä pari-kolme tuntia ja huolehdi, että paistin kuoppaanlaittamisen yhteydessä jäljellä on vielä muhkea kasa hehkuvia hiiliä.

Ota liha huoneenlämpöön ainakin tunti ennen paistamista. Sivele lihan pintaan ohut öljykerros ja pistele valkosipulinpalaset lihan sisään/paistin ympärille. Ripottele yrttimaustetta ja pippuria kauttaaltaan. Suolan lisään aina valmiiseen lihaan.

Kun kuoppa alkaa olla riittävän lämmin, paketoidaan paisti. Paketoinnin tarkoituksena on suojata lihaa paiston aikana, tasata lämpöä ja pitää kaikki herkulliset nesteet paketin sisällä. Kastele leivinpaperit vedellä ja kääri ne napakasti paistin ympärille. Kiedo reilusti foliota paistipaketin päälle. Kastele sanomalehdet myös vedellä ja kiedo ne paketin päälle. Rullaa vielä kunnon kerros foliota sanomalehtikerroksen päälle. Kanaverkosta voi taitella korin paketin ympärille kuopasta nostamista helpottamaan, mutta ilman sitäkin pärjää.

Asettele paistipaketti kuoppaan kivien syliin ja nosta hiilet paistin ja kuopan päälle. Hiilien päälle voi lapioida muutaman sentin paksuisen kerroksen hiekkaa,mutta meillä onnistui myös ilman sitä. Meillä paistoaika oli 1,5 tuntia ja liha oli läpikypsää.

Rosvopaistia ei kannata häiritä paistamisen aikana, vaan lihan annetaan muhia kääreissään. Kun paistoaika on kulunut, nosta paketti pois kuopasta. Poista kääreet varovasti, jottei kuuma höyry polta, eikä nesteet karkaa paketista. Tarkista kypsyys. Anna lihan levähtää hetki ennen tarjoilua.

Rundreise - Teil 4: Luksusyllätyksiä ja pitkiä matkoja

Schwarzwaldin metsien jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti. Meillä oli vielä kaksi yötä Saksan puolella jäljellä ja suunnittelimme taas päivämatkat niin, että myöhään illalla olisimme perillä ennalta varatussa yöpaikassa. Ensimmäinen yö olisi aivan Luxemburgin, Saksan ja Belgian rajalla.

Löytö keskeltä parsapeltoja

Lähdimme aluksi nousemaan pohjoista kohti Saksan viinitietä pitkin. Ajoimme muutaman kymmenen kilometriä Ranskan puolella ja siellä ei ollut vielä yhtään viiniköynnöstä näkyvillä, mutta heti viinitien alussa Schweigenissä alkoi näkyä viljelyksiä tien molemmilla puolilla. Viinitien ympäristö oli todella kaunista ja sen vartta kelpaa ajella, vaikkei viineistä välittäisikään. Tie mutkittelee pienten kylien kautta eteenpäin vajaan 90 kilometrin verran. Viinitien jälkeen ajoimme jonkin matkaa Reinin varrella ja siellä nähtävää riitti myös: jokilaivoja, viinitarhoja ja komeita linnoja oli tuon tuosta. Turistipalveluita näkyi olevan runsaasti ainakin mainosten perusteella, budjettimatkaaja näkee paljon jo ihan ilmaiseksikin. Mekin poikkesimme muutamaan pikkukylään ja pidimme Reinin varressa jaloittelutaukoa maisemia ihastellen.

Linna Reinin varrella

Majoituimme illalla todella vaikeasti löydettävään Pension Froschlochiin Lützkampeniin. Navigaattorimme ei meinannut löytää perille ja ajoimmekin pariin otteeseen vikaan. Illan pimetessä löysimme perille ja 40 euroa maksanut "ok"-tason majoittuminen alkoi. Tässäkään pensionaatissa ei ollut pimentäviä verhoja, joten pääsimme aikaisin aamulla liikenteeseen. Meillä oli tarkoitus mennä aamupalalle Luxemburgiin, mutta löysimme niin pienen maisemareitin, ettei sen varrella näkynyt yhtään kahvilaa tai ravintolaa auki. Ihanan vanhahtavaa maaseutua kuitenkin pääsimme katsomaan, sellaista jossa asiat ovat somasti vinksallaan. Luxemburgista löytyi taas serpentiinitie ja se vei meidät sen verran ylös, että näimme maaseutua vähän laajemmin.

Siirryimme etsimään aamupalaa Belgian puolelle ja suuntasimme Liègeen. Meillä ei ollut aikomustakaan katsastaa kaupunkia lähemmin, kävisimme aamupalalla ja suklaakaupassa, joiden jälkeen menisimme takaisin Saksaan. Aamupala löytyi pienen kuljeksinnan jälkeen sieltä, missä jono oli pisin. Herätimme pientä hilpeyttä tiskillä asioidessamme, koska yhteistä kieltä ei meinannut löytyä ja otin blogia varten vielä pari kuvaakin. Saimme kuitenkin järjestettyä erittäin maukkaat patongit ja makeat mansikkaleivokset. Matka voisi jatkua suklaapuodin kautta Saksaan.

Belgialainen subi

Saksan puolella melko lähellä rajaa oli matkaoppaan suosittelema Aachenin kaupunki. Autoliiton opas kertoi, että kaupungin ilmassa "leijuu kitkerä haju. Rikin pistävä haju tulee syvältä maan alta". Meidän neniimme ei pistävä haju kantautunut. Aachenista löytyy Saksan ensimmäinen Unescon maailmanperintökohteeksi luokiteltu kohde, tuomiokirkko, jossa vierailimme. Kirkko oli ulkoa suuri ja vakuuttava. Sisätilat olivat myös hienot pilareineen ja lukuisine mosaiikkitöineen. Oppaassa sanottiin, että katedraali on kaupungin ykkösnähtävyys ja siellä olikin paljon kävijöitä.

Aachen katedraali - kattokoristeet

Aachenin kaupunki on myös tunnettu kylpyläperinteistään ja päätimme polskauttaa itsekin luksuskylpyläksi mainostetussaCarouls Thermen-kylpylässä. Odotin haistavani rikintuoksua täältä, mutta eihän nyt luksuspaikoissa pahalta voi haista. Vesi oli lämmintä niin sisällä kuin ulkonakin. Päivä alkoi olla tapahtumia täynnä ja meidän oli jatkettava eteenpäin seuraavaan yöpaikkaamme Hareniin.

Tähän mennessä meidän lomapäivämme oli ollut ihan luksusta: olimme ajaneet kolmessa maassa, nähneet hienoja paikkoja, mutta päivällä oli meille vielä yksi superyllätys tarjottavanaan. Olimme jo melko väsyneitä ja jälleen kerran nälkäisiä, emmekä oikein meinanneet löytää ruokapaikkaa. Kultani ehdotti, että antaisimme navigaattorin suositella ja valitsimme listalta Adelheids Spargelhaus nimisen ravintolan. Muistan selvästi tyrmänneeni ravintolaehdotuksen, ettei siitä tule yhtään mitään, se on kuitenkin joku pieni myytikoju parsapellon vieressä, joka on suljettu monta tuntia sitten. Niin vain kuitenkin lopulta istuimme ilman pöytävarausta täpötäydessä valkoisten pöytäliinojen ravintolassa syömässä vastanostettua parsaa. Herkullisinta parsaa ikinä! Vatsat pinkeinä jatkoimme matkaa EVE Resort & Spahan Hareniin. Siellä meitä odotti kaksikerroksinen golfbungalow, 39 euroa, vesiestenäkymällä.

Ihan parasta parsaa!

Seuraava päivä toi taas pitkän ajomatkan: ensi yö oltaisiin jo Tanskassa ja sitä seuraava Tukholman lähellä. Sateinen matkapäivä alkoi valtavalla aamupalalla bensa-aseman kupeessa olleessa ostoskeskuksessa. Pari kymppiä kustantanut kahden hengen aamupala sisälsi runsaanpuoleisen leikkeletarjottimen, hedelmä- ja vihannesvalikoiman sekä leipäkorin, munakasta, pekonia ja jopa tartaria. Voinappejakin oli varattu reilun 100 g:n edestä. Saksassa ruoka on huomattavasti paljon edullisempaa kuin kotona olemme tottuneet. Aamupalan jälkeen ei paljoa pysähdelty, vesisateessa matkanopeus ei ollut niin kova kuin aikaisempina päivinä ja perillä Tanskassa Menstrop Krogissa olimme vasta vähän ennen kymmentä illalla rättiväsyneinä. Seuraavana päivänä olisi taas pitkä matka, mutta se kulkisi kauniin Etelä-Ruotsin halki Tukholmaan. Meidän reissumme oli loppusuoralla, vielä käynti parissa nähtävyydessä Ruotsin puolella ja illallinen laivalla.

Mosel

Viimeisten ajopäivien aikana oli hyvä kerrata ja muistella loman kohokohtia. Jylhiä Harz-vuoriston maisemia, ihanaa Schwarzwaldia ja kauniita jokimaisemia. Jokaiselle reissupäivälle oli sattunut jotain mukavaa ja ennalta odottamatonta näkemistä. Meille tietysti näin ensimmäisellä reissulla Ruotsin ja Tanskan sillat, Autobahnit ja serpentiinitiet olivat jo elämyksiä. Oli hauska kokeilla, kuinka kovaa autolla pääsee ja osaako yhtään puhua saksaa. Saksaan palaamme joskus myöhemminkin, olen jo katsonut Berliinin eläintarhan kotisivut valmiiksi, Alpit jäivät näkemättä ja Schwarzwaldista ei saanut tarpeekseen. Mainio kesäreissu!

Ruotsi Gränna: Polkagris tehdas

Muutamia kantapään kautta koettuja vinkkejä automatkalle Saksaan:

- tienvarren bensa-asemilla polttoaine on kalliimpaa, kannattaa poiketa kyliin ja kaupunkeihin (ihan kuten Suomessakin)
- tienvarren ravintolat ovat heikkotasoisia, syöminen ja juominen on edullisempaa kaupungeissa ja kylissä
- serpentiiniteiden varsilla ei ole liiemmin bensiksiä, ihan viimeisillä hönkäyksillä ei kannata ajaa
- ruuhkiin voi jumittua pitkäksi aikaa, ei ole ollenkaan liioiteltua pitää autossa ylimääräistä vesipulloa ja pientä välipalaa (kiitos Autoliiton oppaalle tästä vinkistä)
- renkaat kuluvat pitkällä matkalla, sadesäällä urasyvyyksien soisi olevan kunnossa
- moottoritiellä voi ajaa myös hitaasti, omalla kaistallaan
- Autoliiton oppaissa on hyviä vinkkejä nähtävyyksistä mutta myös saksalaisesta ajokulttuurista ja esimerkiksi hätävilkkujen käytöstä
- Saksassa maksetaan rahalla, kortti käy lähinnä bensa-asemilla
- kaikki lomailu on aina parasta hyväntuulisessa seurassa ilman riitaa ja kitinää :)

 

Mansikkajuustokakku eli Mansikkatorttu ilman uunia

Mansikat eivät onneksi vielä ole loppuneet! Löysin lomareissun tuliaisena tuomastani ruotsalaisesta Allt om Mat -lehdestä mansikkatortun ohjeen, josta lähdin tuunaamaan omanmakuista juustokakkua. Ohje oli heinäkuun numeron viimeisillä sivuilla nimellä Jordgubbsdröm.

Liivatehommat eivät ole suosikkejani, jotenkin pelkään aina, että hyytelöt lässähtävät heti, kun muotin ottaa pois. Tähän ohjeeseen vielä kehoitettiin laittamaan minusta melko vähän liivatetta. Torttu pysyi kuitenkin koossa, eikä siitä tullut liialla liivatteella kumipallomaista teosta. Jämäkämmän rakenteen saat lisäämällä täytteeseen neljännen liivatelehden. Appelsiinituorejuuston maku tuli selvästi esiin täytteestä ja jos se tuntuu liian eksoottiselta voi vallan hyvin käyttää maustamatonta tuorejuustoa joko kokonaan tai osittain.

Omassa tekeleessäni hötkyilin päällyksen kanssa ja lisäsin mehukiilteen liian aikaisin täytteen päälle ja kiille oli liian juoksevaa. Se lähti sekoittumaan täytteen kanssa, eikä ollut niin nätti kuin olisi voinut olla. Tässäpä syy myöskin siihen, etten saanut tortusta kelvollista kuvaa aikaiseksi. On tärkeää, että täyte on saanut hyytyä kunnolla ja päällyskerros ehtii jäähtyä ja hyytyä kiisselimäisen paksuksi ennen levitystä.

Onko kenelläkään vinkkiä siihen, miten saisi leivinpaperivuorauksen tehtyä sievästi vuoan ympärille? Niitä kalvoja toki on, mutta jos löytyisi joku ratkaisu tällaiselle sunnuntaileipojalle?

Tarpeet pohja:

75 g voita
200 g digestive keksejä
75 g tummaa suklaata
ripaus suolaa (jos voissa on jo suolaa, ei sitä tarvitse lisätä)

Tarpeet täyte:

200 g mansikoita
3 liivatelehteä (4 jos haluat jämäkämmän tortun)
400 g appelsiinituorejuustoa
2 dl kevyt ranskankermaa
2 dl sokeria
1 teelusikka vaniljasokeria

Tarpeet päällys:

2 liivatelehteä
1,5 dl vettä
0,5 dl mansikkamehua tiivisteestä
300 g mansikoita

Teko-ohje:

Pohja: Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Murskaa keksit ja suklaa monitoimikoneella (tai sulje keksit muovipussiin ja ajele kaulimella päältä ja raasta suklaa  hienoksi keksimurujen joukkoon). Sekoita keksimurut, sulkaaraaste ja voi keskenään. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin muiden työvaiheiden ajaksi.


Juustotäyte: Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Laita liivatelehdet veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoita tuorejuusto, kevytranskankerma ja sokerit keskenään. Kuumenna kattilassa pieni osa mansikkasosetta (noin kolme ruokalusikallista). Puristele liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan soseeseen ja sekoita. Ota kattila liedeltä ja sekoita loput mansikkasoseesta liivateseoksen kanssa yhteen. Lisää mansikkasose juustoseokseen hyvin sekoittaen. Lisää täyte pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.

Päällys: Laita liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Lämmitä pieni osa vettä kattilassa. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan veteen, sekoita. Ota kattila pois hellalta ja lisää loppu vedestä ja mehutiiviste. Anna seoksen olla huoneenlämmössä, kunnes se sakenee kiisselin paksuiseksi. Viipaloi mansikat ja laita ne täytteen päälle nätisti. Valuta päällysteseos varovasti kakun pinnalle ja anna hyytyä jääkaapissa noin pari tuntia.

Rundreise Teil 3 Bodensee ja Basel

Meillä oli muutama päivä aikaa seikkailla Schwarzwaldin lähiympäristössä. Ihan summan mutikassa tehty päätös pysyä jokunen päivä loman keskivaiheilla samassa majapaikassa oli onnistunut. Jos jossain reissumme kohteessa kannatti olla pitempään niin nimenomaan Schwarzwaldissa kannatti.

Pitkien päivämatkojen jälkeen oli aika tehdä lyhyempiä päiväretkiä. Valikoimme retkikohteeksi Bodenseen ja Baselin eläintarhan. Bodensee eli Bodenjärvi sijaitsee Saksan, Sveitsin ja Itävallan rajalla. Matkaoppaat ja kohteessa näkyneet julisteet lupasivat Alppien siluetin näkyvän, mutta sumuisena reissupäivänä se jäi vain haaveeksi. Bodenseellä olisi ollut nähtävää enemmänkin, mutta valitsimme Autoliiton oppaan avulla kohteeksi Meersburgin järven pohjoisrannalta. Opaskirja lupasi paikan olevan yksi alueen suosituimmista ja turisteja oli paljon. Meitä oli jo aamulla paljon ja iltaa kohti väkimäärä vain lisääntyi. Saavuimme onneksi sen verran ajoissa, että saimme parkkipaikan läheltä kävelykatuja.

Meersburg jakaantuu ylä- ja alakaupunkiin. Alakaupungissa oli paljon kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Yläkaupungista löytyi niiden lisäksi uusi ja vanha linna. Ylä- ja alakaupungin välissä oli jyrkkiä portaita tai kapeita kujia, jotka yhdistivät kaupunginosat toisiinsa sekä viinitarhoja. Bodenseen pohjoisosa on viininviljelylle otollinen. Jos nyt sattuu omistamaan linnan, miksei laittaisi pihamalle viinitarhaa. Jyrkässä rinteessä ei muuta olisikaan niin helppo kasvattaa.

Lähdimme alakaupungista yläkaupunkiin portaita pitkin. Minua huimasi jo mäen juurella ajatus korkealle kapuamisesta, korkeat paikat eivät sovi minulle. Reitti oli kuitenkin tehty siten, ettei siinä korkeanpaikankammoiselle ollut vaikea kulkea. Puusto portaikon vieressä oli niin tuuheaa, että tuntui kuin puistossa olisi kävellyt. Kuntohan siinä nousussa loppui, mutta mäen päälle päästiin. Ostimme liput ja lähdimme linnakierrokselle yhteen Saksan vanhimmista linnoista.Meitä huvitti ajatus siitä, että aikoinaan Hakkapeliitat olivat jääneet linnan muurien ulkopuolelle ja nyt me valloitimme linnan maksua vastaan.

Linnassa kuljettiin ennalta määrättyä reittiä pitkin ja saimme kartan, jolla pystyimme hahmottamaan tilojen käyttötarkoitusta paremmin. Kierros olikin mielenkiitoinen: linnassa oli työnäytöksiä ja soittoa ja muutakin elämää. Saimme miekkailuoppia, näimme kirjurin ja harpunsoittajan. Myös Bodenseelle aukeavat maisemat sekä linnan pieni puutarha olivat mieleenpainuvat.

Pasta carbonara - jäätelöstä!

Linnakierroksen jälkeen kävimme kiertelemässä ylä-ja alakaupungin kujilla ja poikkesimme myös muutamaan turistikauppaan. Meitä oli alkanut kiinnostamaan käkikellon hankinta ja kartoitimme valikoimaa ja hintatasoa. Kävimme myös hyvin tylsässä viinimuseossa katsomassa isoa viinitynnyriä. Ihmettelimme, miksi Autoliiton opas erikseen suositteli museota, meitä se ei liiemmin kiinnostanut. Jalkaisin vietetyn päivän jälkeen tuntui taas hyvältä ajatukselta istahtaa auton penkille ja jatkaa matkaa viinitarhojen läpi majapaikkaamme.

Baselin eläintarha

Akvaarioharrastuksemme vie meidät monesti reissuillamme eläintarhoihin, mutta tällä kertaa lähdimme virtahepojen perässä Sveitsiin Baselin eläintarhaan. Aivan päivän aluksi poikkesimme ostamaan matkamuistoksi käkikellon Tribergistä ja jatkoimme matkaa sieltä kohti Sveitsiä. Onneksi navigaattorimme tunsi myös pikkutiet, sillä reittimme meni todella pieniä kärrypolkuja pitkin eteenpäin. Toivoimme, ettei kapealla tiellä tulisi vastaantulijoita, eikä tie ollutkaan vilkasliikenteinen. Muutamien kilometrien päästä pääsimme isommalle tielle ja turistibussejakin ja -palveluita alkoi taas näkyä. Lopulta matka jatkui ruuhkaista moottoritietä pitkin. Sveitsin rajalla luulimme joutuvamme rajamuodollisuuksiin, mutta kyse olikin moottoritiemaksun perimisestä. Meidän kohdalla kyse oli jo enemmänkin ryöstöstä, sillä maksu oli lähemmäs 40 euroa ja kulkisimme moottoritietä vain muutamia kilometrejä. Olimme maksusta niin häkeltyneitä, ettemme hoksanneet kysyä, olisiko ollut jotain muuta reittiä tai vaihtoehtoa. Autollani saa ajaa tämän vuoden ilmaiseksi Sveitsissä. Liput eläintarhaan olivat onneksi kohtuuhintaiset ja pysäköintikin oli melko edullista.

Olimme ottaneet edellisenä iltana selvää Baselin eläntarhan lajistosta ja virtahepojen lisäksi pääsisimme moikkaammaan sarvikuonoja, kirahveja ja norsuja. Odotimme myös apinoiden näkemistä, niiden touhuja kun olisi hauska seurata. Ensimmäiseksi kävimme kuitenkin katsomassa eläintarhan akvaario-osaston. Se ei ollut missään tapauksessa huono, mutta minusta ei myöskään erityisen hieno. Arviooni saattaa vaikuttaa se, että tämän vuoden puolella vierailimme todella hienossa Dallas aquariumissa.  Mainitsemisen arvoista on se, että kivikaloja oli esillä. Niitä näkee yleensä harvemmin.

Seuraavana suuntasimme kohti virtahepoja, jotka olivat parhaillaan uimassa. Eläinten koosta ei oikein saanut selvää, mutta kovaa tuhinaa ne pitivät. Katselua haittasi jonkin verran heinät ja kaislat, joiden katveeseen eläimet jäivät. Tarha olisikin kaivannut puutarhurin otetta myös monen muun aitauksen kohdalla. Kunhan löysi pusikon seasta raon, eläimet olivat hyvällä katseluetäisyydellä. Apinatarhat olivat vaatimattomat, mutta norsuja, savikuonoja ja leijonia oli enemmän. Satuimme vielä ruoka-aikaan paikalle, joten näkemistä pusikon katveesta riitti. Papukaijatalo oli hieno, kun linnut olivat siellä vapaana ja niiden väriloistoa pääsi ihailemaan. Haikarakin nähtiin pesimässä!

Eläintarhakierroksen päätteeksi kävimme nopeasti jäätelöllä ja jatkoimme matkaa kohti Saksaa ja Schwarzwaldia. Kuljimme nyt eri reittiä kuin menomatkalla ja matkan varrella oli tarkoitus päästä maistamaan Schwarzwaldin kakkua ja käydä syömässä. Kakkupalan hankinta ei ollutkaan piece of cake, vaan sen perässä piti käydä useammassa kahvilassa, kunnes tärppäsi. Ruokailu ei myöskään onnistunut helposti, sillä ravintolat pitivät oviaan kiinni maanantaisin tai ainakin sulkivat normaalia aikaisemmin. Saimme kuitenkin pienen kiertelyn jälkeen järjestettyä mainiot schnitzelit kyläravintolasta.

Schwarzwaldin tummat metsät, serpentiinitiet ja käkikellot oli aika jättää taakse ja aloittaa kotimatka. Vaikka auton keula käännettiin pohjoista kohti, oli vielä edessä reilun kahden tuhannen kilometrin ja useamman päivän taival. Niistä jatkan seuraavassa osassa.

Mansikkaleivokset - marjatartaletit

Kävimme kultani kanssa yhtenä kesäiltana Parikan marjatilalla poimimassa luomumansikoita. Tänä vuonna urakka olikin kova, sillä helle oli kypsyttänyt mansikoita nopealla vauhdilla ja poisheitettävää marjaa oli tavanomaista enemmän. Sitkeällä yrittämisellä saimme kuitenkin kerätyksi riittävän määrän mansikoita pakkaseen ja ostimme vielä täydennykseksi yhden laatikollisen lisää valmiiksi poimittuja.

Kaikkine perkaamisineen mansikkasouvissa meni koko ilta ja palkinnoksi lupasin jo pellolla jotain mansikkaherkkua. Koska kesän paras mansikkatorttu on jo tehty, piti keksiä jotain muuta. Tein pieniä mansikkaleivoksia, joista ei tullut ihan niin (äkki)makeita, kun toivoin, mutta sieviä ja hyvänmakuisia niistä tuli. Eikä minun sokerihiirenkään tarvinnut ripotella pinnalle pölysokeria :) Samalla reseptillä onnistuu leivokset myös muista marjoista!

Pohjan ohje on Dansukkerilta ja vaniljakreemin nappasin Makuja.fi sivustolta

Tarpeet pohja:

2 dl vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia
1 rkl Ruokokidesokeria
1 kananmuna

Tarpeet vaniljakreemi:

2 dl kermaa
1 munankeltuaista
0,5 rkl kidesokeria
1 rkl maizenaa
0,5 rkl vaniljasokeria

Pinnalle runsaasti mansikoita ja muutama mintunlehti

Teko-ohje pohja:

Sekoita keskenään vehnäjauhot, margariini, ruokokidesokeri ja kananmuna. Painele taikina pieniin annosvuokiin (tai esim. kahvikuppien uuninkestäville asettilautasille). Pane vuoat jääkaappiin puoleksi tunniksi. Paista torttupohjia 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Teko-ohje kreemi:

Sekoita kerma, keltuainen, sokeri ja maizena paksupohjaisessa kattilassa. Keitä miedolla lämmöllä paksuksi, ilmavaksi kreemiksi, vatkaa koko ajan voimakkaasti pohjaa kohti. Jäähdytä kreemi ja mausta vaniljasokerilla.

Täytä tarteletit kreemillä. Viipaloi/puolita mansikat ja asettele ne kreemin päälle. Koristele mintunlehdillä.

Ryynrieskoo

Kotona meillä tehtiin ryynirieska yleensä piimään, mutta löysin Riitta Pohjanluoman toimittamasta Perinnemakuja maakunnista -kirjasta savolaisen ryynrieskan, joka tehdään keittämällä puuron kautta. Täytyypä kotopuolessa kysellä, mikä se on kaikkein savolaisin tapa tätä valmistaa: liottamalla suurimoita piimässä vai näin puuron kautta?

Kun ryynirieskan tekee ilman piimää, maku on pehmeämpi. Tämän kanssa sopisi kunnon luomumunista tehty munavoi!

Tarpeet:

2 dl vettä
150 g ohrasuurimoita
1 l maitoa
100 g kaurahiutaleita
3 munaa
0,5 rkl suolaa

Teko-ohje:

Kiehauta vesi, lisää ohrasuurimot ja keitä, kunnes vesi on imeytynyt suurimoihin. Lisää maito ja hauduta puuroksi.

Sekoita jäähtyneeseen ohrapuuroon suola, kaurahiutaleet ja munat. Levitä taikina leivinpaperille pellille noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Paista uunissa 225 asteessa, kunnes pinta saa väriä ja rieska kypsyy.

Leikkaa rieska neliöiksi tai kolmioiksi hieman jäähtyneenä.

Rundreise Teil 2: Harzista Schwarzwaldiin

Toisen reissupäivän aamuna heräsimme raikkaaseen vuoristoilmaan ja aurinkoiseen keliin (katso, miten tänne päädyttiin tästä). Aamut ovat valkeita myös Euroopassa ja harvassa majapaikassamme oli pimentävät verhot. Pääsimme siis aikaisin liikenteeseen. Tarkoitus oli ajella hetki ja löytää jokin aamupalapaikka matkan varrelta. Navigaattorista valitsimme ehdotettua pitemmän reitin ja pääsimmekin taas serpentiiniteille ajelemaan. Luulimme, että olemme jo laskeutuneet tarpeeksi ja olisimme pohjalla, kun reitin varrella rupesi näkymään järvimaisemia. Kyse olikin vesipadosta, joten matkaa alaspäin oli vielä edessä. Vesipato tarjosi kuitenkin mukavan pysähdyspaikan ja päivän ensimmäisen jalkautumisen maastoon.



Osterode

Muutaman kilometrin päästä padolta löytyi ensimmäinen isompi kylä. Meillä oli aamupala syömättä ja taas pysähdyttiin, Osterodeen. Kaupungissa oli markkinapäivä ja hulina sen mukainen. Löysimme aivan ytimestä kirkon vierestä konditorein, johon aioimme poiketa. Mutta, mutta, vain käteinen kelpaa! Suomessa emme käytä pääsääntöisesti palveluita, joissa kortti ei käy ja meinasimme vielä tässä vaiheessa matkaa tehdä samat johtopäätökset Saksassa. Siellä ei vaan missään muuallakaan muoviraha käy, joten oli pakko taipua.  Kahvilan tarjooma oli huikea, leivonnaisia, sämpylöitä, kakkuja ja pullia oli useampaa sorttia. Hinta oli noin puolet siitä, mitä kotimaassa maksaisimme. Suolapalan lisäksi meidän oli otettava myös makeat leivonnaiset.

Aamupäivän pysädysten jälkeen oli matkaa jatkettava Frankfurtin kautta kohti Schwarzwaldia autobahnia pitkin. Tällä kertaa maisemat moottoritien varressakin olivat mielenkiintoisia: nousuja, laskuja ja peltomaisemia. Frankfurtin pilvenpiirtäjien siluettikin nähtiin, mutta itse kaupunki ohitettiin niin nopeasti kuin pystyttiin. Mannheimissa liikenne alkoi tökkiä tietyön ja ilmeisesti mustan pilven vuoksi. Kaupungissa oli iso tulipalo ja savupilvi näkyi Hockenheimin formularadalle saakka.

tämä jo vähän pelotti

Illalla retkikuntamme saavutti reitin eteläisimmän tukikohdan. Olimme Gutachissa Blumbauernhofissa ja yövyimme siellä muutaman yön. Maatilamajoitus osui nappiin, paikka oli viehättävä niin ulkoa kuin sisältäkin. Sen jälkeen kun saatiin tavarat kannettua sisään, lähdimme tutustumaan lähipaikkoihin.

voisiko majapaikan näkymiltä muuta enää odottaa

Gutach ja sen vieressä oleva Hornberg linnoineen olivat mukavanoloisia pikkukaupunkeja. Schwarzwaldin tummat kuusimetsät ja jyrkät rinteet kohosivat ympärillemme. Olimme jo Harzissa nauttineet huimista maisemista, mutta Schwarzwald veti minusta kuitenkin pitemmän korren. Matkaoppaissa sanottiin, että tällä seudulla perinteet ovat kunniassa ja sen näki monessa paikassa. Talot olivat rakennettu perinteisellä kaavalla, käkikellot kukkuivat siellä täällä ja maaseutu tuli lähelle.

Hornberg

Näitä maisemia pitäisimme muutaman päivän tukikohtanamme ja tekisimme lyhyempiä päiväretkiä lähiseuduille. Niistä sitten enemmän kolmannessa osassa.